Toukokuun 2005

Elämän Viides Vaihe
Käytännön Taikoja -sarja

 

Tässä viestissä Ryhmä vie meidät kolmen kuukauden matkalle. Viimeisimmän kirjamme, Spiritual Psychology (ei vielä käännetty suomeksi), lopussa kerroimme lukijoillemme minkä uskomme olevan seuraa askel ihmiskunnan kehityksessä. Tässä kanavoinnissa Ryhmä ei tuhlaa aikaa osoittaessaan meille mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa jokaiselle meistä hyvin henkilökohtaisella tasolla.

Suuri RYHMÄ halaus

Steve Rother
Ryhmän puhemies

 

Terveiset Kotoa.

Päämäärätietoisuudesta Matkatietoisuuteen

Me liitymme seuraanne tänä päivänä teidän pyynnöstänne, ei kertomaan mihin suuntaan kääntyä tai mitä teette oikein tai väärin, vaan pitämään peiliä edessänne niin, että näkisitte keitä todella olette. Muistatteko keitä olette? Me muistamme. Me olemme tulleet siinä nimenomaisessa tarkoiteuksessa, että auttaisimme teitä näkemään mitä tulitte tekemään ja näyttämään missä olette sillä matkalla. Nyt te kysytte:”Kuinka voin astua eteenpäin korkeampiin värähtelyihin ja kuinka voin tieten tahtoen olla tavoitteinen luoja?” Voi, ei se siihen lopu, sillä monet teistä ovat löytäneet tarkoituksenne. Monet teistä ovat löytäneet intohimonsa tai ainakin osan siitä. Pitäkää mielessä, että kyse ei ole intohimoonsa siirtymisestä; kyse on intohimonne suuntaan siirtymisestä, sillä siirtyminen päämäärätietoisuudesta matkatietoisuuteen on teidän luonnollinen kehityksenne ja miksi me olemme täällä. Siten voimme jopa sanoa, että koko elämässä on kyse siitä, että oppii nauttimaan itse matkasta.

Teitä saattaa kiinnostaa tietää, että te kaikki olette menossa samaan paikkaan. Te tulette jälleen Kotiin – mutta ei ennen kuin olette luoneet Kodin Maan päälle. Siksi te alkujaan tulitte tänne. Me olemme tehneet parhaamme antaaksemme teille ehdotuksia, että näkisitte itsenne eri perspektiivistä, jotta muistaisitte unohtamianne palasia. Tänään, viemme sen astetta pidemmälle. Käytännön taika on meidän intohimomme. Kaikki informaatio, jonka Vartija julkaisee, kaikki kirjat, kaikki seminaarit, kaikki DVD:t, joiden kanssa hänestä on hauska pelailla, ovat vain ideoita eetterissä. Ideoilla ei ole kerrassaan mitään merkitystä ennen kuin joku ottaa jotain ja käyttää sitä käytännön sovellutuksessa tehdäkseen elämästään vähän paremman. Sitä on käytännön taika.

Uusi Perspektiivi Elämän Seitsemään Vaiheeseen

Tänä päivänä me tarjoamme teille vielä yhden palasen käytännön taikaa, vaikkakin se, mitä teille tänään tarjoamme, jatkuu tämänhetkisen viestimme jälkeenkin. Se tulee ylettymään kolmen kuukauden jaksolle. Ensiksi jakakaamme kanssanne visio itsestänne ihmistä katsovan hengen näkökulmasta. Me olemme antaneet paljon siitä informaatiosta, jota Vartija kutsuu Hengelliseksi Psykologiaksi, mutta jakakaamme kanssanne seuraava askel tuossa kehityksessä. On olemassa seitsemän elämänvaihetta. Te käytte jokaisen läpi kasvaen, tarkoituksellisesti, poimiaksenne erityisiä mahdollisuuksia mestaruuden saavuttamiseksi. Nämä vaiheet eivät jakaudu vuosien perusteella, vaan värähtelyllisen kehityksenne mukaan.

Ihmiset ovat kehittymässä. Te ette ole enää niitä alemman värähtelyn ihmisiä, joita olitte ei kovinkaan kauan sitten. Te kurotatte nyt korkeampaan totuuteen kannatellaksenne korkeampia värähtelyjä. Kun kehitytte yhdeltä tasolta toiselle, alatte tavoitella uusia ideoita; alatte nähdä itsenne eri tavalla. Haluamme ehdottaa teille tänä päivänä tavan nähdä itsenne seuraavien kolmen kuukauden aikana. Se on peli, mutta niinhän koko elämäkin on peliä, joten tarjoamme teille uuden pelin ja uuden tavan tarkastella elämänne kolmea viimeistä vaihetta. Elämän viidettä, kuudetta ja seitsemättä vaihetta voidaan nyt tarkastella uudella aikajanalla. Kun kehitytte, mitään uusia vaiheita ei lisätä. Sen sijaan te aloitatte uudestaan samassa fysikaalisuudessa. Te tulette syntymään uudelleen samassa fysiologiassa; yhteys henkeen sytytetään uudelleen ja teidän on mahdollista liikkua läpi toisen eliniän samassa fysikaalisessa kehossa.

Valaistuneesta Etsijästä Valaistuneeksi Tietäjäksi

Uudelleensyntymisen prosessi ja siirtyminen seuraavalle tasolle voi alkaa tänään. Antakaa meidän jakaa kanssanne miten voitte nähdä elämänne seuraavat kolme vaihetta. Kypsyyden viidennessä vaiheessa asiat alkavat muuttua. Lakkaatte etsimästä totuuttanne itsenne ulkopuolelta ja alatte ottaa sen vastaan itsenne sisältä ensimmäistä kertaa. Etsijänä olemisen sijasta teistä tulee “tietäjä”. Elämän viidennen vaiheen kehitys antaa teille mahdollisuuden ymmärtää, että olette Jumala, että olette luoja ja että te olette vastuussa Kaikelle Olevaiselle siitä, että käytätte noita luomisvoimianne.

Niin, me tiedämme, Teidän on vaikea käsittää sitä. Me tiedämme, että teidän egonne tulee tielle ja te yritätte pitää niitä loitolla ja teidän on vaikeaa nähdä kuka olette. Me tiedämme myös, että teidän on vaikea ymmärtää ero sen välillä koska luoda ja koska sallia. Meillä on tarjota teille hyvin yksinkertainen ratkaisu kysymykseen, vaikkakin se on joka tapauksessa pelkkää semantiikkaa, sillä jopa olotila on itse asiassa luomistyö. Tarjotkaamme teille yksinkertainen ehdotus. Kysymykseen koska luoda ja koska sallia vastataan yhdellä ainoalla kysymyksellä: Oletko onnellinen siellä missä olet? Jos olet, sitten ole. Jos et ole, sitten uskalla valita uudestaan ja luo toisenlainen todellisuus. Me kerromme teille vain, että kaikki muutos johtaa johonkin parempaan. Kyllä, me tiedämme. Ihmiset eivät pidä muutoksesta. He vastustavat sitä suuresti; kuitenkin, kaikki muutos tulee johtamaan teidät evoluutioon.

Viidennen Vaiheen Kysymys: Mikä On Todella Tärkeää?

Tietyssä evoluutionne pisteessä alatte ymmärtää totuutta sielutasolla. Juuri silloin alatte ohjata omaa muutostanne ja aktivoida omia muutoksianne ja luomisianne. Se mitä nyt tarjoamme, on tilaisuus pistää se käytäntöön. Silloin teistä tulee luojia, jotka ottavat vastuun omasta onnestaan ja intohimostaan. Silloin te tulette olemaan Universumille mahdollisimman suureksi hyödyksi. Siinä taika piilee. Viidennestä elämänvaiheesta tulee totuuden löytämistä itsenne sisältä. Kysymys, joka jokaiselta kysytään elämän viidennesssä vaiheessa on: Mikä on todella tärkeää?

Etsijät aloittavat etsimisen elämän kolmannessa vaiheessa. Totuuden löytäminen sisältään ja valaistuneeksi tietäjäksi tuleminen ei yleensä tapahdu ennen elämän viidettä vaihetta. Tuon yhtymäkohdan, tuon kyvyn luoda, löytäminen, tuo mahdollisuus ottaa vastuu omista luomistöistänne ja tuon pienen rauhantajun omaaminen on se mikä on edessänne tänä päivänä. Pyydämme että harkitsette aikomuksenne asettamista niin, että astutte tuohon elämän vaiheeseen nyt meidän kanssamme, riippumatta siitä missä olette. Elämän seitsemän vaihetta on yleiskurssi, jonka jokainen sielu käy läpi kehitysmatkalla jokaisen eliniän aikana. Se mitä me nyt ehdotamme on, että astutte tarkoituksellisesti läpi viimeisten kolmen vaiheen yhdessä meidän kanssamme seuraavien kolmen kuukauden aikana. Tämä harjoitus tulee tarjoamaan edistyneille sieluille mahdollisuuksia kokea tarkoituksellinen luominen.

Aloitetaan Alusta Kuolematta

Me tarjoamme muutamia erittäin yksinkertaisia ehdotuksia, mutta ennen kuin sen teemme, viekäämme teidät tulevaisuuteen, koska teistä on niin ihanaa kävellä takaperin ajassa. Jakakaamme, mistä tulemme puhumaan seuraavien kolmen kuukauden aikana. Jokaisella elämän vaiheella on erikoistarkoituksensa sielun evoluutiolle. Sitä ei aina tehdä meidän mainitsemassamme järjestyksessä, eikä kaikkia vaiheita myöskään aina suoriteta loppuun jokaisen elinajan aikana. Ne ovat vain yleinen elämän suuntaviiva, jonka henkenne on laatinut kehitystänne varten jokaisen eliniän aikana. Samalla kun viemme teidät kolmen viimeisen elämänvaiheen läpi, yhden joka kuukausi, saattaa olla avuksi tietää mitä tapahtuu tuon matkan jälkeen. Miten tämä tulee kehittymään ja mihin se loppuu? Se on hyvin yksinkertaista. Se ei pääty; te vain aloitatte alusta uudelleen. Vaihe yksi on suunnitteluvaihe, missä monet sopimukset tehdään ennen inkarnaatiota. Voitteko kuvitella millaista mahtaisi olla suunnitella seuraavaa inkarnaatiotaan ollessaan vielä fyysisessä muodossa?

Me aiomme nyt tarjota teille mahdollisuuksia nähdä kuinka tätä voisi soveltaa jokapäiväiseen elämäänne nyt, huolimatta siitä missä elämän vaiheessa olette tällä hetkellä. Kun johdamme teidät läpi sovellutuksien, joilla sulautatte nuo palaset, se saa teidät kirjoittamaan pelinne uudelleen – alkamaan alusta ja syntymään uudelleen ja puhjeta uudelleen kukkaan. Se tarjoaa teille mahdollisuuksia siirtyä evoluutioprosessin läpi ja läpi sen mitä kutsutte ylösnousemukseksi. Tänä päivänä me puhumme teille kypsyyden tasosta, mahdollisuuden saavuttamisesta löytääksenne olemisenne ytimen ja sen mikä on todella tärkeää.

Päätä Mikä On Tärkeää

Yksi ehdotuksista, joita tarjoamme teille on teeskennellä, että kaikki on otettu teiltä. Jos perheesi on tärkeä, siirrä se pois hetkeksi. Jos työsi on tärkeä ja auttaa määrittelemään sinut, siirrä se pois hetkeksi. Jos olet takertunut omistamiisi asioihin epätoivoisesti, siirrä ne syrjään hetkeksi. Mitä on jäljellä? Se on kysymys, jonka pariin pyydämme teitä tuomaan itsenne seuraavien 30 päivän aikana, sillä elämän viidennen vaiheen läpi liikkuminen avaa oven kaikelle jäljelle jäävälle mennä eteenpäin ja teille astua omaan evoluutioprosessiinne tänä päivänä. Jotta ei ole fyysisesti tarpeen poistaa näitä asita, me pyydämme että energeettisesti poistatte oman kiintymyksenne kaikkiin asioihin, joita olette pitäneet tärkeinä ja päästätte niistä irti rakkaudella. Silloin ja vain silloin voitte päättää mikä on tärkeää sielun tasolta.

Me rakastamme pelejä. Me olemme katsoneet teidän peliänne suurella kiihkeydellä ja pelaten milloin vain mahdollista. Me rakastamme peliinne osallistumista, kun kutsutte meidät siihen. Me teemme nyt niin, mutta se on teidän pelinne. Me toimimme teille peilinä estäen teitä unohtamasta keitä te todella olette. Me olemme täällä nostaaksemme teidät maasta silloin tällöin ja muistuttaaksemme teitä omasta loistokkuudestanne. Me olemme täällä puhaltaaksemme pölyn pois, jotta voitte nähdä oman valonne ja ymmärtää sen vaikutuksen, joka teillä on muihin sekä vastuunne luoda. Tämä on enkeleiden rooli – heijastaa ihmisten loistokkuutta. Me pyydämme teitä tänä päivänä lähettämään itsenne eteenpäin elämän viidenteen vaiheeseen, tuomaan itsenne eteenpäin ja teeskentelemään, että olette täällä tilanteessa missä kaikki täytyy uudelleenarvioida. Kaikkea, mitä teillä on, täytyy tarkastella niiden todellisen tärkeyden kannalta elämällenne.

Kun Omistamasi Tavarat Omistavat Sinut

Vähän aikaa sitten Vartija ja Vartijan Vartija muuttivat. He olivat olleet yhdessä paikassa kaksikymmentäseitsemän vuotta. Vartija kutsui itseään keräilijäksi ja Vartijan Vartija kutsui häntä hamsteriksi. Vartija keräili kaikkea, mikä merkitsi jotakin, sillä ”jonakin päivänä hän saattaa käyttää sitä tavaraa”. Me kerromme teille, tulee aika jolloin asiat joita omistat,  omistavat sinut, ja me pyydämme teitä tarkastelemaan tätä nyt. Me pyydämme teitä tarkastelemaan omistamienne asioiden lisäksi ihmissuhteitanne ja kaikkia asioita, joiden uskotte olevan tärkeitä teille. Kun päästätte irti omista ulkopuolisten asioiden tarpeestanne, silloin voitte nauttia vielä enemmästä kuin alun alkaen, sillä vain silloin ymmärrätte niiden todellisen paikan elämässänne. Tämä on se prosessi, joka avaa oven, ja se yleensä määritellään elämän viidennessä vaiheessa.

Se asettaa teille mahdollisuuden siirtyä elämän kuudenteen vaiheeseen, missä voitte kokea todellisen Lemuarialaisen olemassaolon. Jokainen teistä käy sen lävitse kun teistä tulee lapsenomaisia. Me puhumme siitä ensi kuussa, sillä se on tärkeä osa prosessissanne ihmisinä, jotka kehittyvät takaisin sieluun päästäen irti ruumiista. Evoluution polku on sellainen, että te tulette henkinä hypätäksenne ruumiiseen ja käytte läpi koko tämän ajan Maassa prosessissa, jossa kadotatte sen saman ruumiin. Viidennessä vaiheessa me yritämme ainoastaan auttaa teitä muistamaan mikä on todella tärkeää ja keitä te todella olette.

Kolmenkymmenen Päivän Ajan… Arvioikaa Kaikkea

Seuraavien kolmenkymmenen päivän aikana, kaikkien kohtaamienne asioiden kohdalla, me pyydämme teitä tarkastelemaan sen todellista merkitystä hengellenne ja löytämään mikä on todella tärkeää. Se ei tarkoita, että teidän täytyy luopua siitä. Se ei tarkoita, että teidän täytyy antaa kaikki pois. Se ei tarkoita, että teidän täytyy täyttää kaksi roskalavallista, kuten Vartija teki. Se mitä se tarkoittaa on, että muutatte todellisuuttaanne muuttamalla omaa näkökulmaanne. Ottakaa selvää mikä teille on tärkeää päästämällä irti kaikista kiintymyksistä ja ymmärrätte mikä on tärkeää hengellenne korkeamman minän kautta ilmaistuna.

Yhteys korkeampaan minäänne on lähempänä kuin luulette. Monet oman elämänne päätöksistä eivät ole alemman tietoisen mielen tekemiä, vaan ne tehdään yhteydessä korkeampaan minäänne. Kuolemisen prosessi ei ole tietoinen prosessi useimmissa tapauksissa. Tämä ja monet muut tärkeät päätökset tehdään korkeamman ja alemman minän yhtymäkohdassa. Kun se yhteys on paikallaan, oma korkeampi minänne vapauttaa teidät tarpeesta kantaa ruumistanne. Viides vaihe elämässä on ensimmäinen askel siihen suuntaan. Siinä on tavallisesti elämän päättyminen. Mutta se ei tarkoita lähtemistä. Se on henkeen palaamista. Se ei ole Kodin muistamista tai sinne menemistä. Se tarkoittaa Kodin luomista sinne missä nyt olet. Se tarkoittaa elämään oppimista, oppimista kuinka olla intohimossanne nyt. Se on sellainen Jumalan ilmaisu, johon sinulla on mahdollisuus, jota kenelläkään toisella ei ole.

Edes me, taivaan enkelit, emme pysty tekemään joitakin niistä ihmeellisistä asioista, joita voidaan saavuttaa vain verhon takana. Me emme pysty halaamaan toista henkilöä. Se on varattu teitä varten. Me emme pysty koskettamaan toista elämää. Me emme pysty sytyttämään toista sielua katsomalla heidän silmiinsä ja auttamaan heitä fyysisellä silmäyksellä siitä keitä he ovat. Te pystytte ja siksi te olette täällä – työskennelläksenne itsenne kanssa ja sytyttääksenne oman valonne ja kääntyäksenne ympäri ja katsoaksenne toisen henkilön silmiin. Tehdäksenne sen, me pyydämme teitä katsomaan elämäänne ja kokemaan kaiken mikä tulee elämäänne seuraavien kolmenkymmenen päivän aikana ja näkemään mikä on todella tärkeää teille. Mielenkiintoista on, että ei ole mitään väliä mitä te päätätte. Sielunne ei etsi päätöksen tulosta. Se etsii vain arvioimisen kokemista. Määränpäällä ei ole väliä; vain matkalla.

Merlinin Polku

Astukaa takaperin ajassa ja muuttakaa todellisuuttanne, sillä kun teette niin, teistä tulee Merlinin kaltaisia ja te kävelette takaperin ajassa. Teidän katseenne on kohdistettu menneisyyttänne kohti. Jos olette erittäin läsnä, tietoisuutenne näkee missä olette, mutta ette näe tulevaisuuttanne, joten tosiasiassa te kävelette aina takaperin ajassa. Kun käskemme teitä kävelemään takaperin ajassa tarkoituksellisesti, se tarkoittaa ympäri kääntymistä ja tulevaisuuteenne kävelemistä. Sitä te teette nyt seuraavien kolmenkymmenen päivän aikana. Tällä planeetalla on nyt saatavilla enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan aikaisemmin johtuen kollektiivisen värähtelynne noususta, jakamanne energian ansiosta. Asettakaa se liikkeeseen tänään ja katsokaa kuinka taikaa alkaa tapahtua. Uskaltakaa katsoa ympärillenne kaikkeen mitä tapahtuu ja kaikkeen mikä saapuu elämäänne jokaiseen tapaamaanne henkilöön, jokaiseen tarttumaanne asiaan, jolla on merkitystä elämässänne– ja yksinkertaisesti arvioikaa sen todellista merkitystä ja todellista hyödyllisyyttä sielullenne. Me kävelytämme teidät näiden viimeisten kolmen elämän vaiheen läpi erittäin tehokkaasti ja erittäin nopeasti, jotta voitte aloittaa uuden suunnitteluvaiheen – elämän ensimmäisen vaiheen. Kirjoittakaa tarkoituksellisesti käsikirjoituksenne teidän ylösnousemukseksi kutsumaanne tapahtumaa varten.

Rakkaat sielut, te olette siellä toisianne varten. Kurkottakaa toistenne puoleen usein. Kantakaa omaa voimanne. Älkää antako sitä meille. Älkää odottako meiltä kaikkia vastauksia. Älkää kuunnelko jokaista puhumaamme sanaa. Ottakaa ainoastaan ne osat, jotka sointuvat sydämenne kanssa, sillä te olette heitä, joiden täytyy pitää kiinni voimasta. Määrittäkää, mikä on oikein teille ja luokaa taikaa. Vetäkää sitä kaikkialta mistä pystytte löytämään ja katselkaa kuinka maailmanne alkaa muuttua paremmaksi. Jos huomaatte tämän tarkoittavan vain sitä, että kävelette rauha mielessänne ja hymy kasvoillanne, me pyydämme teitä ottamaan huomioon, että juuri se saattoikin olla mielessänne kun tulitte tälle planeetalle.

Mitä suurimmalla kunnioituksella me istumme kanssanne ja tarjoamme muistutuksia Kotoa. Olemme odottaneet ikuisuuksia mahdollisuutta tehdä tätä. Jos pystymme pitämään peiliä, jos voimme harjata pölyn pois, jotta voitte nähdä väläyksen itsestänne, niin me olemme tehneet työmme ja olemme intohimossamme. Me jätämme teidät näiden yksinkertaisten muistutusten myötä: Kohdelkaa toisianne suurimmalla mahdollisella kunnioituksella. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen, sillä te itse asiassa hoivaatte itseänne. Ja muistakaa että kyseessä on peli; leikkikää hyvin yhdessä.

Espavo.

Ryhmä

 

Sydämen Yhdistäminen

Ennakoiva Odotus

Barbara Rother

Steve ja Ryhmä ovat puhuneet seuraavasta kolmesta kuukaudesta uudistumisen prosessina, suurten aloitusten aikana arvioidessamme uudelleen mikä elämässämme on tärkeää. Ilmassa on odotuksen tuntua. Ikään kuin tämä vuosi ei jo olisi tähänkin mennessä ollut täynnä jännittäviä, muuttuvia aikoja, ja nyt edessämme on lisää odottamattomia lahjoja. Nyt on aika päästää irti menneisyydestä ja avautua nykyisyydelle ja tulevaisuudelle, tunnustaen tärkeät asiat elämässämme. Itsestämme on kiinni kuinka avoimin sydämin hyväksymme uudet seikkailut. Tietysti voimme myös valita vastustuksen tien; valinta on meidän. Toisinaan minusta tuntuu kuin elämä kulkisi liian nopeasti. Tiedän, että voin tietoisesti aikoen hidastaa tahtia. Henki ei anna meille yhtään enempää kuin pystymme käsittelemään. Kun asiat tuntuvat vyöryvän ylitsemme, meidän tarvitsee vain pyytää tahdin hidastumista. Loppujen lopuksi, mehän luomme oman todellisuutemme. Vetämällä syvään henkeä ja tasapainottamalla oman elämämme voimme jälleen ottaa asioita huolehtiaksemme. Muistattehan, että asioista huolehtiminen ei tarkoita hallitsemista. Hallinta rajoittaa elämän virtaa. Seisokaa omassa voimassanne silti sallien elämän avautua kauniisti ja luonnollisesti. On tärkeää oppia kuuntelemaan hengen merkkejä sen hellästi tuuppiessa meitä kohti polkumme seuraavia askeleita.

Palasimme hiljattain taianomaisesta tapahtumastamme Hawaijilla. Kuten aina, läsnäolijat loivat ihmeitä. Isäntäväkemme, Melainah and Michael Yee, pitivät paikkaa tälle taivaalle maan päällä. Odotamme innolla paluutamme 06/06/06, jolloin OverLight -sarjassa esitellään “Käytännön Taikoja.”

Tämä oli kolmas kerta, kun vierailimme tuolla erityisellä Hawaijin saarella. 130 Valotyöläisen yhteensaattaminen viikoksi on todellakin ihmeenomaista. Minulle tämä oli elämänmuuttava kokemus. Matkamme sademetsien, vesiputousten ja tulivuorten halki sekä valtameren aaltojen pauhun kuunteleminen niiden iskeytyessä laavakallioihin huoneeni ulkopuolella vain lisäsivät matkanautintoa. Meillä oli jopa tilaisuus osallistua rakkaiden ystäviemme Margaret ja Richard Jamesin hawaijilaisiin hääseremonioihin, jonka suorittivat Michael ja Melainah Place of Refugen hiekkarannalla auringonlaskun aikaan.

Yksi kaikkein liikuttavimpia päiviä oli yhteyteni delfiineihin. Huomasin uivani yksin rannan tuntumassa, kun kaikki muut suuntasivat kohti syvempiä vesiä. Pian seuraani liittyi kaikkialta ympäriltäni delfiiniperheen jäseniä. Tuntui kuin minut olisi nostettu toiseen ajan ja paikan ulottuvuuteen. Olin yhtä tämän parven kanssa. Pian myös alapuolellani oli delfiinejä. Minut oli täysin ympäröity. Kuulin myöhemmin Michaelilta, joka oli katsellut minua veneestä, että ympärilläni oli ainakin tusinan verran delfiinejä. Tuntui kuin minut olisi vapautettu inhimillisestä todellisuudestani ja siirretty liittymään näihin merten enkeleihin. Olin valtavassa autuuden ja rauhan tilassa. En ole yleensä kovin vahva uimari, mutta nyt liikuin sulavasti veden poikki delfiinien ohjatessa minua. Äkkiä havahduin unenomaisesta tilastani ja pelko valtasi minut. Oli ikään kuin joku tai jokin olisi sanonut: “Tule takaisin”. Delfiinit tunsivat epäröintini ja kunnioittivat sitä; ne alkoivat äkkiä loitota ilman minua. Tunsin katumusta, surua ja kiukkua itseäni kohtaan pelkoni johdosta.

Jakaessani kokemukseni Kahu Fred Sterlingin kanssa, joka oli vierailevana puhujana tapahtumassamme, hän selitti mitä minulle oli tapahtunut. Olin kokenut niin ylitsevuotavan rakkauden tunteen, etten pystynyt kestämään sitä. Rakkauden yltäkylläisyys oli minulle liikaa. Tiedän nyt, että kun ensi vuonna palaan delfiinien luo, pystyn täydellisesti toivottamaan tervetulleeksi niiden ehdottoman rakkauden. Ne antoivat minulle lahjan, joka rikastaa elämääni niin kovin paljon. Tulen aina muistamaan sen rauhan tilan, jossa olin niiden seurassa. Aina kun tunnen olevani stressaantunut, palaan tuohon hiljaisuuden tilaan, jonka ne lahjoittivat minulle. Otan myös tuon ylitsevuotavan rakkauden, jonka niiltä sain, ja levitän sitä kaikille ympärilläni.

Tapahtuma 050505 oli todellakin juuri niin taianomaista aikaa kuin aioimmekin. Liityimme myös energeettisesti moniin muihin ryhmiin eri puolilla maapalloa. Kaikki me seminaariin osallistuneet kokoonnuimme rannalla yhteen juhlistaaksemme tuota suurta päivää ja kokeaksemme lemurialaisen Viiden Lähteen vihkimyksen. Tämä tieto annettiin meille Steven ja Ryhmän kanavoinnissa viime vuoden tapahtumassa 040404 Hawaijilla. Seremoniassa oli viisi vuoroveden tekemää lampea, jotka edustivat elämässä koettuja esteitä, joista pyysimme ihmisiä päästämään irti. Halusimme kaikkien tietävän, että henkisellä polullaan ei voi edetä mikäli pitää kiinni yhdestäkään näistä peloista. Pelko ei ole mitään muuta kuin tiedon puutetta. Viiden Lähteen Seremonia täytti tuon tiedon puutteen ja valmisti ihmisiä siirtymään omaan voimaansa. Jokaisella lammella oli kaksi ohjaajaa auttamassa ihmisiä prosessissa, jossa he astuivat veteen aikomuksenaan päästää irti peloistaan. Tämä oli ensimmäinen askel eteenpäin siirtymisessä.

Ensimmäinen lampi oli syyllisyyden ja katumuksen vapauttamisen lampi. Siinä ihmisiä autettiin vapauttamaan kaikki syyllisyyden tunteensa. Mikäli pystyt vaikuttamaan johonkin tilanteeseen, tee se. Muussa tapauksessa, anna itsellesi anteeksi ja siirry eteenpäin. Syyllisyys on hyödytön emootio, joka ankkuroituu sydämeesi.

Toinen lampi oli itsetunnon puute. Niin monet meistä epäilevät omaa itseään. Kun muistamme, kuinka loistavia me olemme ja todella rakastamme itseämme, silloin voimme levittää sitä rakkautta ja jakaa sen muiden kanssa. On hienoa pystyä olemaan oma paras ystävänsä ja nauttimaan omasta seurastaan, vain sinä itsesi kanssa.

Kolmas lampi oli epäonnistumisen pelko. Kaikki me haluamme edetä elämässämme, mutta usein emme edes yritä mitään, koska pelkäämme epäonnistuvamme. Luota itseesi ja seuraa sydäntäsi. Kuten Ryhmä sanoo, et pystyisi epäonnistumaan, vaikka yrittäisitkin. Elämässä ei tapahdu erehdyksiä, vain oppitunteja jotka opettavat kulkemaan eteenpäin.

Neljäs lampi oli onnistumisen pelko. Tämä sekoitetaan usein epäonnistumisen pelkoon, mutta se on täysin erilainen. Onnistuminen voi muuttaa elämäsi kulun dramaattisesti. Et voi enää tuudittautua mukavasti entisiin kokemuksiisi. Maailmasi muuttuu täysin ja se pelottaa joitakin ihmisiä kaikessa hiljaisuudessa.

Viides lampi on minulle aivan erityinen, koska Steve ja minä toimimme sen fasilitaattoreina. Se on luomisen pelko. Steve loi ihmisille tilan vapauttaa kehoistaan pelkojen siemenet monien elämien ajalta. Sitten minä autoin heitä hengittämään sisään omaa voimaansa ja liikkumaan eteenpäin luomuksiensa kanssa.

Lopetimme päivän katselemalla mitä kauneinta auringonlaskua valtameren yllä. Lähtiessämme rannalta tuona päivänä, me kaikki tunsimme uudistuneemme. Tämän uuden luomamme ihmeen turvin olimme kaikki valmiit astumaan eteenpäin voimaantumisemme uudelle tasolle. Tämä on käytännön taikaa, joka kulkee mukanamme tästä päivästä eteenpäin.

Tänään juhlin voimaa, joka asuu sisälläni. Ymmärrän, että tämä voima on valmis työskentelemään jokaisen vastaantulevan asian ja ongelman kanssa, johon saatan törmätä. Juhlistan elämää ja ennakoin iloa.

Rakkautta ja Valoa,

Barbara

 

Tekijänoikeusilmoitus:
Materiaalia käytettäessä tämä teksti liitettävä mukaan. Copyright 2005 Steve Rother. Tämä tieto on tarkoitettu levitettäväksi ja sitä saa vapaasti levittää, kokonaisuudessaan tai osittain, edellyttäen että tämä huomautus liitetään mukaan. Materiaalia saa käyttää sillä ehdolla, että kaikki oikeudet, sisältäen myös käännetyn materiaalin tekijänoikeudet, säilyvät alkuperäisellä tekijänoikeuden haltijalla. Lisätietoa Ryhmästä löytyy täältä: http://www.espavo.org tai soittamalla Lightworkeriin + 1 (702) 871 3317.
Kiitos, että autat levittämään Valoa!