Heinäkuun 2004

Kolme Avainta
Uuteen energiaan pääsemiseksi

 

Olen esitellyt Majakan Valoa Muistutuksia Kotoa -viestin joka kuukausi helmikuusta 1996 lähtien. Kaikki työmme Lightworkerissa perustuu voimaannuttavalle informaatiolle, jota näissä kanavoinneissa annetaan. Viesti, jonka kohta tulet lukemaan, on ensimmäinen kerta, jolloin olemme esittäneet Majakan Valoa -kanavoinnin elävän yleisön edessä. Me annamme suoria kanavointeja ympäri maapalloa aina kahden viikon välein, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun Majakan Valoa ~ Muistutuksia Kotoa esitettiin tällä tavalla. Me yritämme nyt lähettää suorat Beacons LIVE -lähetykset ‘tien päältä’, milloin se vain on mahdollista. Tämä sallii meidän jakaa kanssanne kokemuksemme tästä suuresta Valon perheestä, jonka koemme matkustaessamme. Kun Barbara ja minä menemme vieraaseen maahan, me saamme ensi käden kokemusta nähdessämme että olemme itse asiassa kaikki samanlaisia ja kaikki etsimässä samoja vastauksia. Ryhmä sanoo, että vitsi on meissä…me olemme kaikki samaa. Kuten Ryhmä sanoo, mitä enemmän voimme kokea ja kommunikoida sydämestämme muiden kanssa, sitä helpompaa meidän on siirtyä eteenpäin kohti ykseyttä. Me Lightworkerissa olemme omistautuneet tälle tehtävälle.

Samalla tavoin olemme erittäin iloisia voidessamme ilmoittaa, että seuraava Beacons of Light LIVE -lähetys tulee olemaan uuden streaming-videojärjestelmämme ensi-ilta. Lauantaina heinäkuun 24. päivä 2004 kello 11 aamupäivällä Tyynenmeren aikaa lähetämme Majakan Valoa suorana lähetyksenä sekä audiona että videona. Jos sinulla on nopea Internet, voit katsella perheen kokoontumista, haastatteluja, 3 minuutin tulkintoja ja Beacons of Light -kanavoinnin Ryhmältä suorana. Katso espavo.org verkkosivulta yksityiskohdista.

Kolme Avainta oli voimallinen viesti vaikealle ajalle. Ryhmä tarjoaa erittäin mielenkiintoisia käsitteitä tässä. Jos me voimme ottaa nämä ja löytää käyttöä niille jokapäiväisessä elämässämme, tulemme muuttamaan planeettamme kasvot yhdessä yössä. Minun on myös sanottava, että he yllättivät minut täysin kun he puhuivat Maria-energiasta lopuksi. Vaikka tietoiset aivoni haluaisivat selittää täsmälleen mitä he sillä tarkoittavat, mitkään selitykset eivät näytä ollenkaan tarpeellisilta. Minä vain oletan, että tämä on yksi niistä syvään kylvetyistä totuuksista, jotka jokainen tunnistaa jollakin tasolla.

Jälleen he mainitsevat Rakkauden Verkon uutena yhteytenä meidän kaikkien käytettäväksi. Seuraa Rakkauden Verkko -kokeilua, joka tapahtuu syyskuun 18. päivä 2004 ja liity meihin yhdistäen sydämet kaikkialla maapallolla.

Iloista luomista!

Steve Rother
Ryhmän puhemies

 

Terveiset Kotoa

Voi, rakkaat sielut, te istutte täällä tänään Pelilaudan Mestareina. Te kannattelette Planeetta Maan energiaa kun se kulkee seuraavalle värähtelytasolle ja tuo on meneillään tänä päivänä. Te olette saattaneet tämän liikkeelle mitä ällistyttävimmällä energialla mitä uskomattomammista vaikeuksista huolimatta, sillä kyllä, te olitte niitä joiden ei odotettu onnistuvan. Te, te itse saatoitte sen liikkeeseen kun joku sanoi: “Pelatkaamme Peliä ja ottakaamme kaikki säännöt pois tästä Pelistä ja piilottakaamme kaikki suurenmoisuudestamme, omasta perinnöstämme, jopa omat voimamme. Piilottakaamme se itseltämme ja katsokaamme pystymmekö muistamaan — pystymmekö muistamaan keitä olemme ja käyttämään tuota luomisvoimaa luodaksemme Kodin sinne.” Oi, ja moneen kertaan lausuttiin. “Oletteko hulluja? Ette te voi tehdä sitä. Teillä täytyy olla jonkinlaista opastusta, teillä täytyy olla jonkinlainen ennaltamäärätty opas ohjaamassa teitä pysymään polulla jota aioitte kulkea.” Mutta ei, te halusitte poistaa kaikki säännöt nähdäksenne voiko Jumala muistaa Jumalan. Ja täällä te olette muuttamassa Kaikkea Olevaista, sillä kaikki silmät Universumissa ovat luotuina teihin tänä päivänä kun te nyt siirrätte Vapaan Valinnan Pelin seuraavalle tasolle.

Unelmoikaa Korkeimpia Unianne

Tämä on meneillään, koska olette luomassa Kolmatta Maata nyt. Jokainen ajatus mikä teillä on siitä, mitä elämässänne haluatte, korkeimmista unelmistanne, omasta praktiikastanne ja hoitokeskuksestanne, nämä kaikki tulevat osaksi Jumalan kollektiivista ajatusta, joka muovaa Kolmatta Maata juuri nyt. Tuo Jumalan ajatus tulee lopulta peittämään alkuperäisen Maan hologrammin ja uudelleenohjelmoimaan sen. Kun se tapahtuu, kaikki siirtyy seuraavalle tasolle ilman että teidän koskaan tarvitsisi lähteä. Se mikä on tärkeää nyt, on ottaa aikaa uneksiaksenne korkeinta unelmaanne. Te olette kylvämässä siemeniä Kolmanteen Maahan, te olette tarttumassa korkeimpiin ajatuksiinne ja keräämässä niitä tähän ihmeelliseen kokoojaan. Valitkaa ajatuksenne hyvin, rakkaat sielut, sillä te olette nyt astumassa tärkeään luomisen osaan. Tämä vaihe on paljon tärkeämpi tulevaisuudellenne kuin tiedättekään. Me pyydämme nyt teitä olemaan tietoisia ja olemaan ajatustenne herroja. Ei, teidän ei tarvitse huolehtia joka ikisestä ajatuksesta joka tulee mieleenne sillä teillä ei ole valtaa ajatuksiin, jotka saapuvat päähänne. Ne ovat virta, vakaa värähtelyenergiavirta joka yhdistää yhden sydämen toiseen, joten kaikki ajatukset, joita te kutsutte hyviksi, pahoiksi, korkeiksi, mataliksi, rakkaudeksi tai peloksi, kulkevat päänne läpi samanaikaisesti jatkuvana virtana. Tämä ei ole sitä mitä pyydämme teitä kontrolloimaan. Se mitä pyydämme teitä oppivan hallitsemaan, on että huolellisesti valikoitte ne ajatukset jotka tuotte päästänne sydämeenne. Nuo ajatukset ovat niitä, jotka tulevat luomaan Kolmannen Maan. Noiden ajatusten, jotka otatte omiksenne, täytyy olla korkeimmasta aikomuksesta ja lisätä värähtelyänne. Siten tulette ajatustenne valtiaiksi. Siten tulette omien luomiskykyjenne valtiaiksi.

Jopa nyt kuunnellessanne näitä sanoja saatatte liikkeeseen värähtelyn muutoksen peräti kahdeksalla eri värähtelytasolla . Se on meneillään juuri nyt puhuessamme. Tämän fyysinen ilmeneminen alkoi äskettäin siinä, mitä kutsutte Venuksen introspektioksi. Muutokset omassa rakenteessanne itse Universumista ovat auttaneet teitä sysäämään tämän liikkeelle.

Kolme Avainta Korkeampaan Värähtelyyn

Me haluamme keskittyä tänä päivänä antamaan teille muutamia ideoita uusista työkaluista ja muutamista alueista joita tarkkailla, koska on kolme aluetta, jotka tulevat hyvin tärkeiksi korkeampitaajuiseen energiaan mukautumisessa. Me haluamme jakaa ne kanssanne tämän päivän yhteisinä hetkinämme, ei niinkään antaaksemme teille tarkalleen määrätyt työkalut, vaan paremminkin laajentaaksemme ajatusprosessianne. Me toivomme antavamme teille ymmärryksen kyvyistänne luojina. Kun jätätte alemman värähtelytilan, kannatte mukananne totuuksia. Kun kohotatte värähdysolemustanne, kohotatte korkeimpia totuuksia, joiden kanssa resonoitte. Tästä johtuen tarvitsette tällöin korkeampia totuuksia ylläpitääksenne korkeampia värähtelyjänne. Me tarjoamme teille tänään muutamia hauskoja totuuksia, jotka sallivat teidän katsoa itseänne toisesta perspektiivistä ja sallivat teidän nähdä muutamia niistä mahdollisuuksista, jotka ovat suoraan edessä mukauduttaessa ja elettäessä Uuden Maa-planeetan korkeammissa värähtelyissä.

Avain # 1 Alkuinertia
Pienen askeleen ottaminen intohimosi suuntaan

Yksi avain on hyvin helppo. Sitä kutsutaan alkuinertiaksi (fys. hitausmomentti, vitka). Voi kyllä, meistä on ihanaa leikkiä sanoilla (alkuinertia = initial inertia). Mutta me kerromme teille, että liike Uuden Maa -planeetan korkeammissa värähtelyissä on itse asiassa helpompaa kuin alhaisemmassa värähtelyssä, ja kuitenkin monet teistä odottavat ja arvelevat sen alkuosan olevan samanlaista. Me sanomme teille että niin ei ole. Niinpä alkusysäyksen antava liike inertian voittamiseksi on itse asiassa vaikeampaa korkeamman värähtelyn maailmassa. Monet teistä seisoskelevat sanomassa: “Minä odotan avajaisia. Minä odotan löytäväni intohimoni. Minä luulen tietäväni, missä se on, mutta odotan kaiken olevan kunnossa. Minä vain en tunne vielä niin.” Me sanomme teille, on olemassa avain. Sillä ennemmin kuin etsisitte intohimoanne tai edes yrittäisitte määritellä intohimoanne, kohotaksenne korkeampaan värähtelyyn me yksinkertaisesti pyydämme teitä alkamaan liikkua intohimonne suuntaan. Sillä se on avain alkuinertian voittamiseen.

Suuri Pieni Askel

Olkaa hyvät, älkääkä odottako määritelläksenne intohimonne, vaan yksinkertaisesti aloittakaa liikkuminen siihen suuntaan ja sitten määritelkää se. Aivan alussa tuo eteenpäin johtava liike ei ala yhtä helposti kuin se teki alemmissa värähtelyissä, joten on tärkeää vain laittaa jalkaa toisen eteen ja aloittaa liike. Kun inertia kerran on luotu, siitä tulee oma energiansa ja sitä on helpompi ohjata. Niinpä niin, voimme nähdä pelon nostavan päätään monessa teistä nyt. “Täytyykö minun? Tarkoittaako tuo sitä, että minun on otettava se askel?Tiedän minne olen menossa mutta en ole vielä aivan valmis.” Kaikki mitä tarvitaan, on pieni askel. Ne suuret olet jo ottanut. Olette uskoneet omiin parantajankykyihinne antaaksenne muille ihmisille. Olette tehneet kaiken järjestyksessä. Monet teistä ovat jopa painattaneet sieviä pikku käyntikortteja vain huomataksenne ettette tee mitä noissa korteissa sanotaan. Ja me rakastamme niitä teistä, jotka ovat tulleet tosi eteviksi luomaan esitteitä, joita ei ole koskaan jaettu. Alkuinertia voi olla vaikeaa Uuden Planeetta Maan korkeammissa energioissa, joten pyydämme teitä vain aloittamaan. Älkää odottako sen olevan täydellistä. Älkää odottako kaikkien palapelin palojen putoavan paikoilleen. Ottakaa pieni askel intohimonne suuntaan ja antakaa taikuuden alkaa. Kun liike eteenpäin on alkanut, tulette huomaamaan kuinka ohjaaminen tulee paljon helpommaksi kun teillä on alkuinertia. Jos menette sisään pysäköityyn autoonne ja avaatte ohjauspyörän lukon ja yritätte kääntää rattia, huomaatte sen hyvin, hyvin vaikeaksi. Silti jos otatte tuon saman auton ja voitatte alkuinertian rullaamalla alas mäkeä, sitä on paljon helpompi ohjata, eikö vain? Voittakaa alkuinertia ensin ja sallikaa itsenne ohjautua intohimonne suuntaan. Se on kaikki mikä on tarpeen. Siksi me jatkuvasti sanomme teille, rakkaat sielut, että väärään suuntaan kääntymisiä ei ole. Te olette paljon enemmän vastuussa omasta todellisuudestanne kuin tiedättekään ja me olemme omistautuneet todistamaan sen teille. Vaikein kohta tulee olemaan kykenemättömyys edes ottaa sitä pientä askelta. Tulevina päivinä monet ihmiset tulevat löytämään itsensä juuttuneina tähän pisteeseen. Siinä on syy miksi monet Valotyöläiset kokevat nyt olevansa jumissa. Vain lyhyen ajan kuluttua heillä tulee olemaan mahdollisuus pitää ovea auki muille tämän kokemuksen ansiosta.

Monet teistä tekevät helposti sitoumuksia suurten askelien ottamiseksi. Te käytte kaikki kurssit, ostatte kirjat ja opettelette modaliteetit, ja silti se pieni askel toiminnan alkamiseksi on usein hankalin osa. Siihen on valtavaa vastustusta. “Voi, se tarkoittaa, että jos otan tuon askeleen, minun on luovuttava jostakin.” Luovu siitä. Anna sen mennä, sillä te olette olleet keräilijöitä kaikki elämänne. Hyvin samalla tavalla Vartija (kanavoija Steve Rother) on nyt oppimassa tätä samaa läksyä sillä hän on asunut samassa talossa kaksikymmentäseitsemän vuotta ja sinä aikana hän keräsi kaikkea mahdollista. Olemme sanoneet hänelle monet kerrat, että jos hän haluaisi kokea omat menneet elämänsä, hänen tarvitsisi vain mennä autotalliinsa. Hänellä on tällä hetkellä menossa toinen roskalavallinen siivotessaan noita menneiden elämien kokoelmia.

Päätös Irtipäästämisestä Aktivoi Alkuinertian

Tuo alkuinertia on kaikki mitä tarvitaan, sillä Vartija uskoi, että keräileminen toisi hänelle onnen. Eräässä elämänsä vaiheessa toimiessaan urakoitsijana hänellä oli kaikki mitä hän työssään tarvitsi. Hänellä oli tapana kerätä työkaluja. Kyllä, me nolaamme hänet tässä. Sisäinen keskustelu on meneillään: ” Älä kerro sitä tarinaa”, hän sanoo. Me kerromme sen kuitenkin. Hänellä oli tapana kerätä työkaluja niin, että kun tilaisuus tarjoutui hän tietäisi “Minulla on täydellinen työkalu tätä varten.” Sitten hän ryntäisi autotalliinsa eikä löytäisi sitä. Joten omassa olemassaolossanne tulee hetki, jolloin roina jota olette keräilleet omistaa teidät. Antakaa sen mennä ja katsokaa kuinka pistätte alkuinertian alulle. Koska vain silloin huomaatte mikä on todella tärkeää. Silloin te huomaatte missä teidän todelliset luomiskykynne ovat. Silloin te avaatte oven mahdollisuuksille ja saavutatte alkuinertian astuaksenne eteenpäin. Ja tuo on tänään, enemmän kuin koskaan, mahdollista ja paljon yleisempää jokaikiselle teistä. Se on avain numero yksi.

Avain #2 Värähtelykommunikaation Hyväksikäyttö

Avain numero kaksi on oppia käyttämään jotain, jota kutsutaan värähtelykommunikaatioksi. Te olette rajattomia olentoja pelaamassa peliä lineaarisella aikajanalla antaaksenne itsellenne illuusion rajallisuudesta. Kun äärettömyys ottaa muodon lineaarisella aikajanalla, se ilmenee värähtelynä. Siten kaikki maailmassanne näyttäisi olevan koostunut erilaisista värähtelyistä. Te olette värähteleviä olentoja, jotka ovat olemassa biologisissa fyysisissä kuplissa vain koska teidän oma biologianne värähtelee sillä värähtelyskaalalla, jonka kahdeksan aistianne voivat havaita.

Siksi te luulette olevanne tässä huoneessa. Mutta me sanomme teille taas kerran, että ihmisillä on ongelma todellisuuden kanssa. Te ajattelette, että se todellista. Jopa tänä päivänä te luulette, että teitä on tässä huoneessa vain 62. Tässä huoneessa ei ole yhtään vähempää kuin 14 000 olentoa tällä hetkellä. He katselevat kaikilta ulottuvuuksien tasoilta. He istuvat teidän sylissänne. He leikkivät teidän hiuksillanne. He ovat takananne hokien “Minä olen tässä. Minä olen tässä. Minä olen tässä.” Ettekä te tiedä sitä, koska teidän havaintokykynne omien biologisten fyysisten kuplienne läpi ei salli teidän tehdä havaintoja siinä värähtelytaajuudessa, jossa he ovat. Siten he yksinkertaisesti ovat teidän värähtelyllisen skaalanne ulkopuolella ja siksi he eivät ole olemassa teille. Niinpä teidän todellisuudentajunne johdattaa teidät uskomaan, että olette yksin huoneessa. Ahaa, mutta te olette muuttumassa. Jopa tänä päivänä kun olette hypänneet kahdeksan värähtelytasoa alatte havaita uusia todellisuusulottuvuuksia. Te alatte havaita uusia asioita normaalin skaalanne ulkopuolelta; sen tähden värähtelykommunikaatiosta tulee uusi sydänten yhdistämisen muoto.

Sydämen Värähtelyt
Okei. Olen siis Jumala. ENTÄ NYT?

Kun liikutte läpi värähtelykommunikaation, te opitte kommunikoimaan eri tasoilla. Pian jotkut teistä alkavat kanavoida. Voi, eikö se ole hauskaa? Tämä tulee tapahtumaan niin monelle, että siitä tulee kovin tavanomaista ja arkipäiväistä. Jotkut teistä tulevat jopa kutsumaan sitä kanavoinniksi, jotkut teistä kutsuvat sitä muilla nimillä. Jotkut teistä tulevat löytämään uusia kommunikaation muotoja saadakseen tämän onnistumaan, mutta on monia alueita joita voitte nyt tutkia uusien värähtelykommunikaation muotojen löytämiseksi. Yksi niistä on juuri tässä. Puhuminen tulee saamaan uusia lisävivahteita, koska monet ihmiset alkavat kuulla mitä te tunnette sen sijaan että kuulisivat mitä te ajattelette tai sanoja joita puhutte. Huomaatte sen tapahtuvan useammin kun siirrytte eteenpäin kohti korkeampaa värähtelytilaa. Tulette huomaamaan myös muita värähtelykommunikaation tasoja tapahtuvan. Puhuminen on yksi niistä. Tuo on osasyynä siihen, että olemme pyytäneet teitä aloittamaan tämän Rakkauden Verkon aktivoinnin syyskuun 18. 2004. Samalla kun teette tämän te itse asiassa muodostatte kommunikaatioverkon sydämien välillä. Se iskostaa uuden energian ja uuden verkon yli Maan ja avaa siten oven monitasoiselle värähtelykommunikaatiolle. Sillä välin alatte saada kaikenlaisia asioita intuitiivisesti. Te alatte tietää asioita tietämättä miksi. Tietysti ihmisyytenne saa teidät kuulemaan tuon epäilevän sisäisen äänen, joka sanoo: “Minun ei pitäisi tietää tuota” tai meidän suosikkihumanismimme: “Keksinkö tämän omasta päästäni?” Oi, me rakastamme tuota. Kyllä, tietysti te keksitte sen omasta päästänne. Mitä jos kertoisimme teille, että kaikki kanavoitsijat kanavoivat vain oman itsensä aspekteja tulevaisuudesta? Mitä jos kertoisimme teille, että te puhutte itsellenne toisessa ulottuvuustodellisuudessa? Olisiko sillä mitään eroa? Kaikki nuo asiat ovat totta, mutta olemme myös kertoneet teille toisen käsityksen, ja vaikka yrittäisittekin ymmärtää, se on teille vaikeaa koska tuo käsitys on, että te olette Jumala. Sillä hetkellä kun sanomme teidän olevan Jumala, teidän ensimmäinen vastarintanne nousee ja te sanotte: “Oho. Sanoivatko ne todella noin? Sanoivatko ne todella, että minä olen Jumala?” Sillä Jumala-käsityksenne saa teidät uskomaan, että olette ainoa Jumala. Se ei ole totta. Te olette kaikki Jumalia tekemässä tilaa tuolle yhteydelle, vastuun ottaminen omista luomisteoistanne on palapelin toinen osa.

No niin, nyt olemme ohitaneet tuon shokin alkuosan. Seuraava kysymys on: “Okei. Minä siis olen Jumala. Mitä teen sen asian kanssa?” Te aloitatte luomalla korkeinta värähtelyänne. Te aloitatte ottamalla vastuun siitä yhdestä luomistyöstä, josta te voitte ottaa vastuun, ja se on oma onnellisuutenne. Rohjetkaa luoda oma todellisuutenne korkeammalla tasolla. Rohjetkaa vapauttaa ne asiat, joiden uskomusjärjestelmän vuoksi luulitte tuovan teille onnen ja liikkukaa sydämenne suuntaan. Tuo on ihmiselle vaikea osa-alue, koska tähän mennessä olette eläneet ja määritelleet totuuden uskomusjärjestelmien kautta. Te laitatte jotain sievään pikku laatikkoon, annatte sen edelleen lapsillenne ja säädätte lakeja niin, että kaikilla on sama totuus ja kaikki siitä on nyt menossa ulos ikkunasta. Samalla kun olette saavuttamassa korkeampia värähtelyjä, alatte ymmärtää korkeampia totuuksia. Sen ohella tulee saapumaan värähtelykommunikaation muoto, josta tulee paljon tärkeämpi, mutta se edellyttää luottamusta tuohon vastaanottimeen jota kutsutte sydämeksenne, sillä siellä värähtelykommunikaatio kulkee lävitsenne. Siellä se vastaanotetaan omaan fyysiseen olemukseenne. Siellä on osa, jonka tarjoamme jokaiselle teistä ja jonka saatte sisäisesti. Tietäkää, että tämä yksi avain tulee muuttamaan planeettanne kasvot erittäin lyhyessä ajassa.

Intuition Ilmaiseminen

Ai kuinka te aktivoitte sen? Tarkoittaako se, että heti kun luulette tietävänne jotain, kävelette jonkun luo ja kerrotte heille heidän menneestä elämästään? Ei, koska Uuden Planeetta Maan korkeammissa värähtelyissä kaiken parantamisen on tapahduttava pyynnöstä, joten evankelinen lähestymistapa ei enää toimi. Älkää tuputtako itseänne tai käsityksiänne kenellekään. Hymyilkää vain tuota henkisen varmuuden tuomaa erikoislaatuista pikku hymyä ja odottakaa, että teiltä kysytään. Mutta kun teiltä kysytään, teidän on sekunnin murto-osassa voitettava alkuinertia ja voitte joko sanoa: “No, tällaisen viestin saan ja tältä se minusta näyttää”, tai voitte olla sanomatta mitään ja antaa sen mennä ohi. Ja monet teistä tulevat kommentoimaan itsekseen: “Minä varmaan keksin sen. En minä voi sanoa sitä heille.” On olemassa muutamia muita työkaluja, jotka auttavat teitä värähtelykommunikaation alueella.

Musiikki ~ Värähtelyllisen Mestaruuden Muoto

Eräs asia, jonka tulette tuntemaan siirtyessänne eteenpäin, musiikki tulee olemaan teidän elämissänne paljon merkityksellisempää kuin koskaan aikaisemmin. Kuulette lauluja, joita olette kuulleet tuhansia kertoja ja yhtäkkiä ne saavat teidät kyyneliin koska sen sydämen värähtelyllinen yhteys teidän sydämeenne tulee paljon tärkeämmäksi kuin koskaan aiemmin. Tuo energia alkaa muuttaa jokaista teistä, ei vain sisäpuolelta, vaan myös ulkopuolelta. Antakaa sen kauneuden virrata lävitsenne ja ottakaa vastaan kaikki mitä se on ja kuunnelkaa musiikin puhdasta kauneutta.

Monet teistä luovat musiikkia. Joillekin tämä tuntuu olevan helppoa ja toisille vaikeampaa. Teillä on jotain jonka tiedätte olevan lahjakkuutta. Jotkut teistä sanovat: “No, minulla ei ole sävelkorvaa” tai “En minä osaa tehdä sitä” tai “Minä en osaa laulaa.” Kuitenkin rakastan musiikkia. Tietäkää, että oma yhteytenne musiikkiin on aivan yhtä pätevä. Sillä musiikillinen mestaruus on itse asiassa värähtelyllisen mestaruuden muoto. Selittäkäämme: Musiikki on värähtelyä ja siksi yksi värähtelykommunikaation muoto. Musiikki ei ole inhimillinen ominaisuus, vaan paremminkin hengellinen ominaisuus; siksi se toimii erilaisten periaatteiden mukaan kuin te koette inhimillisessä muodossa. Juuri tästä syystä teillä on erillinen osa aivoistanne pyhitetty tulkitsemaan ja muistamaan värähtelyjä musiikin muodossa. Pienenä lapsena te usein opitte ulkoa monimutkaisia asioita ilmaisemalla ne musiikillisesssa muodossa. Tuo vain kuvaa sitä, että teidän musiikillinen mestaruutenne menee paljon yli muiden mestaruuden muotojen. Me kerromme teille nyt, että ne periaatteet jotka ohjaavat musiikkia ovat todellakin tavallisempia tapoja hoitaa asioita kaikkialla Universumissa. Musiikkia voi hallita vasta monen ihmisiän jälkeen. Tässä onkin se hauska osuus. Kun musiikki kerran on hallinnassa, sitä ei koskaan enää tarvitse opetella uudestaan, sillä se kulkee mukana yhdestä ihmiselämästä toiseen. Ja vaikka tulisittekin takaisin elämän oppituntien ja vaikeiden asioiden kanssa, joita työstätte, te istutte pianon ääreen kaksivuotiaana ja soitatte aivan omin neuvoin koska olette jo oppineet hallitsemaan sen. Monet teistä ovat vaihtelevilla mestaruusasteilla musiikin oppitunnilla. Älkääkä antako sen tosiseikan, että moni ei tule luomaan musiikkia pysäyttää teitä, koska se ei tarkoita ettette voisi kommunikoida musiikillisesti. Kaikki mitä se tarkoittaa on, että te ette tule olemaan se, joka luo ensi värähtelyn. Soittakaa siis mieleistänne musiikkia ja joka merkitsee teille jotakin. Määritelkää omat kokoelmanne parhaista lauluistanne. Määritelkää asiat, jotka saavat teidät kyyneliin ja sitten jakakaa se toisten kanssa kun he pyytävät. Tuo on yksi niistä ovista, jotka voivat avautua värähtelykommunikaatiossa heti paikalla. Tuo on yksi helpommista tavoista voittaa alkuinertia. Musiikki tulee olemaan tärkeämpää kun tulette lähemmäs Kotia.

Kommunikaatio = Opetus = Voimaantuminen
Kaikessa Kommunikaatiossa on Opetus. Kaikessa Opetuksessa on Voimaantuminen.

Monet teistä alkavat kanavoida. Te tiedätte sen. Monet teistä ovat alkaneet kanavoinnin eivätkä tiedä mitä tehdä sillä. Voi, te ette ole yksin. Hassua tässä on se, että ihmiset jatkuvasti odottavat kuulevansa Jumalasta ja vaikka astuisitte ulos ja näkisitte nimenne kirjoitettuna taivaalle: “Joanie, tämä on Jumala. Haluan puhua sinulle”, luulisit, että joku pelleilee tai että he puhuvat jollekin toiselle Joanielle. Hassua on, että teidän mielenne rationalisoisi sen jollain tavalla niin, että ette uskoisi sitä. Siispä pyydämme teitä alkamaan luottaa siihen minkä vastaanotatte, vaikka sitten tuntisitte itse keksineenne sen. Kun tuo värähtely tulee lävitsenne toiselta puolelta, sen täytyy kulkea oman korkeamman itsenne läpi. Ja kun se tulee teidän olemukseenne, se tuntuu kuin se olisi osa teitä itseänne. Jossain sisimmässänne tiedätte tuon energian olevan totta, mutta sen järkeily omien uskomustenne mukaan ei vain yksinkertaisesti toimi useimmilla teistä. Kulkekaa joka päivä miellyttävän välinpitämättömänä jumaluutenne suhteen ja osoittakaa ihmetyksenne joka kerta kun se tapahtuu. Tämä asettaa teidät samalle tasolle niiden kanssa, joiden kanssa kommunikoitte ja tekee todellisen värähtelykommunikaation tapahtumisen helpommaksi. Ja kyllä, jotkut ystävistänne tulevat katsomaan teitä kuin olisitte tosi omituisia. Luottakaa meihin. Te olette omituisia! On jo korkea aika uusia näiden muutamien määritelmien sanamuoto joka tapauksessa. Loppujen lopuksi Vartija (Kanavoija Steve Rother) vitsailee mielellään, että se mitä hän tekee työkseen on itse asiassa määritelty skitsofreniaksi, joten on aika alkaa miettiä uudelleen joitain omia määritelmiänne.

Kommunikoinnin osa värähtelykommunikaatiossa on kaikkein tärkein. Sillä kaikessa kommunikaatiossa on opetus. Jokaisessa opetuksessa on voimaantuminen. Haluatteko lopettaa sodan planeetallanne? Se vaatii vain kommunikointia. Sillä kommunikaatiossa on opetus. Kun teistä kerran tulee oppineita, jokainen teistä tietää, että te olette kaikki samanlaisia. Tietoisuus Jumalasta on, että olette osa kokonaisuudesta eikä kukaan ole erillinen. Erottamistoimet aiheuttavat kaiken sodan planeetallanne. Te ette ole viivan tällä puolella ettekä tuolla puolella. Te olette kaikki ihmisolentoja etsimässä samaa valaistumisprosessia. Siinä se taikuus on. Eli sen sijaan, odottakaa sitä ja etsikää tapoja kehittää uusia kommunikointimuotoja, koska se tulee korostamaan samankaltaisuuksia paremminkin kuin keskittymään eroavuuksiin. Jospa ihmiset vain voisivat nähdä kuinka hölmösti he toimivat. Heidän oma sisäinen kamppailunsa saa heidät sotimaan läheistensä kanssa.

Ihmisenkelit “Kokeilemassa Siipiään”

Mihin olette menossa? Mikä on päämäärä ja miltä se näyttää? Mitä teillä oli mielessä kun loitte Planeetta Maan? Me kysymme näitä kysymyksiä teiltä, rakkaat sielut, koska ei ole olemassa mitään valmista suurta suunnitelmaa. Te kokeilette siipiänne sen luomisessa joka päivä ja me käytämme tuota sanaa tarkoituksellisesti, sillä te olette Ihmisenkeleitä jotka luovat omaa todellisuuttaan askel askeleelta joka päivä. Me pyydämme, ettette juuttuisi uskomusjärjestelmiin. Kun avaatte uutiset ja näette maailmalla tapahtuvat tapahtumat, älkää juuttuko ajatukseen, että tämä on totta. Se on jotain, josta raportoidaan eräällä todellisuutenne erittäin pienellä osa-alueella. Keskittykää tärkeisiin asioihin. Älkää olko kuin ette huomaisikaan tuota aluetta, mutta tietäkää samalla, että teillä on värähtelyllisiä kommunikaatiomahdollisuuksia, jotka voivat muuttaa sen kaiken silmänräpäyksessä. Aloittakaa tuo prosessi tarkoituksellisesti. Vaikka ette näkisikään tuloksia välittömästi uutiskanavalla, se kuitenkin istuttaa itsensä Kolmanteen Maahan, koska tuo ajatusmuotojen kokoelma luo Maalle uutta hologrammia jopa tätä puhuessamme. Ja te teette sen. Te saatatte sen liikkeeseen, jokaikinen teistä, ja me olemme uskomattoman ylpeitä teistä.

Sielukontakti Silmien Kautta

Toinen osa värähtelykommunikaatiosta, jota pyydämme teitä käyttämään, on silmienne kautta. Olette oppineet ottamaan katsekontaktin ihmisiin yhä uudelleen. Vielä kerromme teille, että tähän kuuluu tärkeä osa, sillä kun otatte katsekontaktin ihmisiin, vaihdatte osan sielustanne heidän kanssaan. Nyt pitäkää mielessä että kaikki parantaminen täytyy tapahtua pyynnöstä, joten jos otatte katsekontaktin henkilöön ja he katsovat muualle, kunnioittakaa sitä. Älkää lähtekö heidän peräänsä. Mutta jos he katsovat teihin pitempään kuin sekunnin ja antavat luvan mennä sisään, me pyydämme, että alatte muodostaa sielukontaktia ja menette suoraan sieluun. Menkää suoraan heidän sydämeensä ja avatkaa omanne. Menkää suoraan siihen energiaan, jota he ovat ja jakakaa tuo energia omanne kanssa. Tässä annatte osan itsestänne ja jaatte osan heistä. Tuo on värähdyskommunikaatiota korkeimmillaan. Tuo värähtelykommunikaation muoto tulee paljon tärkeämmäksi ajan kuluessa, sillä te painatte tuon rakenteen omaan DNA:hanne näinä aikoina. Voitte joko painattaa sen uskomusjärjestelmällä ja leimalla, jossa lukee: “Olen yksin tällä planeetalla. En tiedä miksi olen täällä” tai voitte ottaa tämän suunnattoman perheen leiman, perheen joka odottaa täällä yhdistääkseen sydämensä teihin. Tehkää jälkimmäinen. Se on paljon hauskempaa. Ymmärtäkää, että olette osa joka yhdistää jokaisen toiseen ja että kaikki mitä te tunnette, tulevat kaikki muut tuntemaan ennemmin tai myöhemmin. Olette osa Universaalia Energiaa ja verkostoa, joka yhdistää yhden sydämen toiseen. Se on kaunista ja olette itse sallineet itsenne astua siihen. Juuri se luo Kodin energian. Se on täyttä värähdyskommunikaatiota.

Avain #3 Todellisuuksien Risteyskohtien Hyväksikäytön Oppiminen

Ja nyt numero kolme kun kerran monella teistä on kynät valmiina. Numero kolme on yksinkertaisesti oppia käyttämään todellisuuksien risteyskohtia. Teillä on aikajana. Te olette rajattomia olentoja joten teillä ei ole alkua eikä loppua, mutta voidaksenne tulla tänne Planeetta Maahan ja pelata biologiakuplan peliä, oli välttämätöntä saattaa teidät illuusioon, että teillä on aikajana, joten teillä on mitä kutsutte menneisyydeksi, nykyhetkeksi ja tulevaisuudeksi. Te liikutte lineaarisesti tuolla aikajanalla pannaksenne täytäntöön ja pelataksenne Peliä kaksinaisuuden kentän sisällä. Se mitä nyt tapahtuu on, että olette tietoisia siitä, ettette ole ainoita jotka pelaavat tuota Peliä. Sitäpaitsi, on olemassa monia toisia “itsejänne”, vieri vieressä muilla aikajanoilla, jotka saattavat tehdä hieman erilaisia valintoja. On olemassa toinen aikajana jossakin, missä Steve Rother on valinnut olla ottamatta vastaan tuota koputusta olkapäälleen ja näyttelee vielä Urakoitsijan roolia San Diegossa, Kaliforniassa. Hän luulee olevansa onnellinen, mutta ei pysty laskemaan niitä halauksia joista on jäänyt paitsi. Hänellä ei ole aavistustakaan. Sitäpaitsi on muita todellisuuksia, jotka ovat olemassa rinnakkaisesti, joilla ei edes näytä olevan yhteyttä omaanne. On monia aikajanoja jotka olivat välttämättömiä illuusion luomiseksi siitä, että ääretön tehdään äärelliseksi. Silti on taianomaisia aikoja, jolloin nuo aikajanat risteävät ja jättävät pysyvän jäljen toisiinsa. Nuo ovat todellisuuden risteyskohtia.

Tuollainen aikajanan risteäminen tapahtui Merlinin ja Camelotin tarinoiden päivinä. Vaihtoehtoinen todellisuus leikkasi omaanne ja jätti pysyvät jäljet. Me kerromme teille, että monta muuta tuollaista pysyvää leimaa on pian odotettavissa. Kun alatte kokea niitä, pidätte niitä hauskoina pikku sattumuksina. Te tulette katsomaan niitä ja sanomaan: “Oho, eikös ollut omituista?” Te näitte yhden ei kovin kauan sitten —poliisivoimanne Mexico Cityssä näkivät avaruusolentoja kaikkialla taivaalla ja raportoivat niistä maailmanlaajuisesti vain nähdäkseen niiden lähtevän pois seuraavana päivänä. Mielenkiintoinen käsite, todellisuuksien risteäminen.

Juuri tällä hetkellä ajassa teillä on uusia planeettoja ilmestymässä aurinkokuntaanne ja kosmokseen päivittäin, vaikka sellaista ei ole koskaan tapahtunut aikaisemmin. Uusia planeettoja ilmaantuu joka päivä. Tiedemiehillänne on kovat ajat laskiessaan ja nimetessään niitä tässä vaiheessa, koska niin monia niistä on astumassa kuvaan. Yhtenä päivänä siellä ei ollut planeettaa ja seuraavana päivänä samoissa koordinateissa on uusi planeetta. Me kerromme teille, ettäosa tästä sattuu siksi, että nyt tapahtuu todellisuuksien risteämiä. Me vieläpä kerromme teille, että siinä tarinassa jonka kerroimme Akarusta, Trudgesta, oli jopa tähden kuolema. Tämä oli kertomus, jossa kerroimme kokonaisesta olentorodusta joka kuoli siinä tarkoituksessa, että luotaisiin ulottuvuustodellisuuksia, jotka risteäisivät omanne kanssa. Tätä tapahtuu vielä tänä päivänä sen vuoksi, joten Leilun, Amarahin ja Trudgen lahja elää joka kerta katsoessanne sanomalehteänne ja huomatessanne, että uusi planeetta on löydetty. Tähtijärjestelmät sulautuvat yhteen suunnilleen samoin kuin vaihtoehtoiset todellisuudet voivat yhdistyä. Juuri niin on nyt tapahtumassa. Kun siis katsot lehteä, sanot: “No, sehän oikein mukavaa, mutta mitä tekemistä sillä on minun kanssani? Kuinka minä voin käyttää sitä?” Te tulette löytämään tapoja käyttää sitä hyväksenne, sillä kun teillä on aikajanatodellisuuksien risteäminen, se risteää eteen- ja taaksepäin teidän omalla aikajanallanne. Me sanomme teille, että tässä on avain aikamatkailuun teidän todellisuudessanne ja alatte päästä perille siitä ja leikkiä sen kanssa pian. Kuten olette alkaneet tajuta, joitain näistä omituisista asioista tapahtuu kautta Universuminne. Kuten he ymmärtävätkin, se on signaali siitä, että te voitte aloittaa työn aikajanojen kanssa. Teidän omat henkilökohtaiset aikajananne — menneisyytenne, nykyhetkenne ja tulevaisuutenne alkavat nyt sekoittua Nyt -aikaan.

Lähtölaskenta Ylösnousemukseen

Rakkaat sielut, te olette astuneet viidenteen ulottuvuuteen aikoja sitten. Te odottelette tätä ylösnousemukseksi kutsuttua asiaa. Me olemme jopa kertoneet teille, että ylösnousemukseen on lähtölaskenta. Se alkoi 01/01/01 ja jatkui 02/02/02, 03/03/03, 04/04/04 ja pian te juhlitte 05/05/05:tä, joka johtaa teidät siihen äärimmäiseen johtopäätökseen, että tämä tulee päättymään 12/12/12. Mutta mitä jos sanoisimme teille, että te olette jo astuneet viidenteen ulottuvuuteen? Tämä on vain peliä jota pelaatte, koska te rakastatte pelejä. Te rakastatte sopeutumiskautta. Todellisuus on se, että heräätte joka aamu viidennessä ulottuvuudessa. Harjaatte hiuksenne, valmistaudutte töihin, menette alas ja käynnistätte autonne, ajatte pois pihatieltä odottaen kolmannen ulottuvuuden todellisuutta. Haasteena on, että viidennessä ulottuvuudessa te olette niin voimallisia luojia, että luotte kolmannen ulottuvuuden viidennen sisään. Eikö se ole mielenkiintoinen käsite? Me täällä ylhäällä taivaassa emme olisi tulleet ajatelleeksi sitä. Teillä on niin luova mielikuvitus!

Siis pitäkää Pelinne. Nauttikaa Pelistänne. Pitäkää suurenmoiset juhlat 12/12/12 ja jokaisena taianomaisena mestaripäivämääränä sen ja nykyhetken välillä. Pelatkaa Pelejänne kun ne teille niin paljon merkitsevät, mutta ymmärtäkää, te olette luojia. Ei ole olemassa mitään valmista suurta suunnitelmaa ja te voitte saada sen tänään tai voitte saada sen huomenna. Kummassakin tapauksessa se tulee vaatimaan teiltä rohkeutta astua sisään, työntyä noita rajoja vasten, määrittää se itsellenne. Voi, mutta te tulette saamaan apua, sillä tulette näkemään monia kosmisia silmäniskuja kun näitä todellisuuksien risteämisiä alkaa tapahtua yhä useammin. Tulette näkemään inspiraation tulevan läpi, tulette näkemään avautumisia, tulette näkemään maailmassanne muita asioita, joita kykenette käyttämään hyväksenne. Niiden hyväksikäyttäminen on se, mikä tuottaa niitä. Juuri tämä luo tilan, hyvin samalla tavalla kuin monet teistä menevät ostamaan vaatteita mutta ette voi ostaa yhtään vaatteita koska kaappinne on täynnä. Hankkiutukaa eroon muutamista vaatteista kaapissanne ja katsokaa mitä ostovillityksillenne tapahtuu. Tehkää samoin elämäänne tilaa näille asioille tapahtua. Tehkää tilaa päästääksenne irti niin, että muut asiat voivat tulla sisään ja voitte alkaa käyttää näitä todellisuuksien risteämiä. Tehkää tilaa elämäänne niille ihmeille, jotka odottavat teitä.

Maria-Energia

Nyt haluamme juurruttaa teihin toisen sanan, joka liittyy alkuinertiaan, joka liittyy värähtelykommunikaatioon ja joka liittyy todellisuuksien risteämiin. Sillä on ollut olemassa energia, joka on ollut Äitienergia tällä planeetalla ja se on käynyt tervehtimässä monta kertaa. Se tulee vierailemaan pian uudelleen. Se on jo alkanut. Se on täällä auttamassa rakentamaan perusenergiaa sille kaikelle, johon te olette siirtymässä, sillä kun siirrytte kristallirakenteeseen, se voi olla hyvin vaikeaa. Kaikki on uutta. Oma biologianne on muuttumassa ja joskus kapinoi koska se ei tiedä mitä tehdä. Se ei tiedä, kuinka ottaa tämä kaikki energia joten se vain tekee hulluja asioita, se saa ihottumaa, sillä on epäsäännöllisiä sydämenlyöntejä ja sydämentykytystä ja huimausta ja monia muita hauskoja asioita, joita monet teistä alkavat kokea. Lääkärinne eivät oikein pysty keksimään miksi. Me kerromme tämän teille syystä, että on asioita, jotka voivat olla teille avuksi, eikä niillä ole mitään tekemistä uskomusjärjestelmien tai uskonnon kanssa. Me työskentelemme ihmiskunnan hengellisyyden kanssa. Hengellisyys on ydinolemus, jolle monet uskonnot on rakennettu, mutta hengellisyys itsessään ei ole uskonnollista, joten pyydämme teitä pyyhkimään tuon uskomusjärjestelmän hetkeksi pois kun kerromme teille, että Maria-energia on täällä, Planeetta Maan päällä.

Maria-energia on täällä tarjotakseen pohjan pysyvyydelle voidaksenne astua seuraavalle tasolle. Se on sama asia, joka tapahtui Kristuksen päivinä, koska sekin oli tärkeä todellisuuksien risteyskohta joka ikiajoiksi muutti Pelinne ilmettä. Se on tapahtunut monta kertaa ja jos katsot joitakin tarinoita joita on kerrottu, Maria-energia oli sekä äiti että rakastettu — sekä hyvä että paha, sekä positiivinen että negatiivinen, neitsyt ja prostituoitu. Ei, ei oikein tai väärin vaan yksinkertaisesti molemmat vastakohdat. Marian äitienergia on täällä ja tulette näkemään sen, tulette tuntemaan sen. Tulee olemaan monia jotka alkavat kanavoida Marian monia ruumiillistumia, sillä hän ei ollut vain Kristuksen neitseellinen syntymä vaan hän oli myös hänen rakastajansa. Hän oli hänen vaimonsa ja hänen lastensa äiti monissa rinnakkaisissa todellisuuksissa, jotka tapahtuivat samanaikaisesti. Tuo energia oli välttämätön liikkeen luomiseksi kohti Kristus-energiaa. Tällä kertaa se on Kristallienergiaa, koska te kaikki olette liikkumassa kohti kristallimuotoa. Tämä on se mitä on tapahtumassa. Siksi Kristallilapset alkavat tulla maapallolle ja kun tuo Kristallienergia alkaa olla teissä jokaissa, tietäkää, että kiinteänä pohjana on Äiti Marian Energia. Se on osa omaa sydänyhteyttänne joka on täällä tänään teitä varten ja hän auttaa teitä alkuinertian, värähtelykommunikaation ja oman Maa-yhteytenne kanssa, samoin kuin näiden aikajanojen risteämien kanssa. Kurota tuohon energiaan ja liikuta sitä. Työskentele sen kanssa millä tahansa tavalla vain pystyt ja huomaat sen vahvistuvan päivä päivältä.

On olemassa kriittinen massa, joka ollaan saavuttamassa. Kun tuo kriittinen massa on täytetty, kaikki ulottuvuuden yläsävelten tasot ovat täysilukuisia ja ne sulkeutuvat itsestään. Mutta sanomme teille, kun yksi asia sulkeutuu, toinen avautuu, joten pitäkää sitä silmällä kun menette kotiin tänä päivänä, kun palaatte normaaleihin toimiinne muutamien seuraavien päivien aikana. Jopa ne teistä, jotka lukevat näitä sanoja, tulevat tuntemaan vaikutukset. Pitäkää silmällä uusia todellisuuksien risteämiä, jotka putkahtavat esiin tyhjästä. Pitäkää silmällä omituisia asioita, joita tapahtuu kun portaalit avautuvat jopa työpöytänne ääressä. Tarkkailkaa ja oppikaa hyödyntämään niitä. Luottakaa noihin tunteisiin, joita alatte saada kun oma värähtelykommunikaationne alkaa tulla vahvemmaksi. Luottakaa siihen ja hyödyntäkää sitä. Tuokaa energia lävitsenne, sillä valon kanssa voi työskennellä yhdellä kahdesta tavasta: Voitte olla valo tai voitte heijastaa valoa, eikä ole eroa sillä kumpaa teette, se on silti valoa. Olette valo-olentoja. Siksi kutsumme teitä Valotyöläisiksi. Te käsittelette tätä energiaa hyvin ja kun teistä tuntuu ettette voi päästä alkuinertian ohi, vilkaiskaa mikä pidättelee teitä, katkaiskaa nyöri, antakaa sen mennä, sillä se sallii kaikkien taivaan lahjojen tulla tykönne niin nopeasti, että ette halua menettää mitään siitä. Ja sitten, kääntykää ympäri ja auttakaa muita voittamaan se sama alkuinertia. Haastakaa heidät olemaan luojia ja teidän luomisenne kasvaa. Haastakaa heidät luomaan korkeinta ja parasta elämäänsä ensin. Haastakaa heidät hymyilemään tuota hengellisen varmuuden tuomaa hymyä, joka teillä on ja antakaa heille työkalut, antakaa heille rakkaus, antakaa heille energia ja ottakaa sielukontakti.

Me rakastamme teitä enemmän kuin sanat voivat kertoa, sillä niitä sanoja ei ole missään kielessä. Te olette osa meitä ja me olemme osa teitä. Me olemme niin kovin ylpeitä teistä, sillä te olette rohjenneet astua ulos, riisua siipenne ja unohtaa keitä olitte. Te jopa unohdatte olevanne Kuninkaan poikia ja tyttäriä ja omaavanne mahtavimman mahdollisen sukuperän. Pitäkää vain sydämenne avoinna ja sallikaa jokaisen meistä koskettaa jokaista teistä. Tervetuloa Kotiin, rakkaat sielut. Te luotte taivaan Maan päälle tälläkin hetkellä puhuessamme ja se on kaikkein kaunein näky taivaassa, jonka olemme koskaan nähneet.

Mitä suurinta kunnioitusta tuntien pyydämme teitä kohtelemaan toisianne kunnioittaen, sillä te olette te. Hoivatkaa toinen toistanne aina tilaisuuden tullen, sillä toisen auttaminen on itsensä auttamista. Muistakaa, että pelaatte Peliä ja teidän kuuluu pitää hauskaa, ja pelatkaa hyvin yhdessä.

Espavo

Ryhmä

 

Sydämen Yhdistäminen

Herääminen Mahdollisuuksiin

Barbara Rother

Silloin tällöin viime aikoina minusta tuntuu kuin olisin syvässä hämmentyneiden ajatusten tilassa. Tunnen olevani jumissa, epävarma ja levoton tulevaisuuden suhteen. Kaikki tapahtuu liian nopeasti. Tämä on ollut yhtä tunteellista vuoristorataa menneisyyteen tarrautumisineen ja tulevaisuuteen hyppäämisineen. En pidä tästä mielentilasta, koska tällöin en ole se henkilö, joksi tiedän kasvaneeni. Olen kasvanut hengelliseen varmuuteeni ja pidän siitä, kuka olen tänään. Kaikki mitä vaaditaan on yksi tai kaksi isompaa elämää muuttavaa tapahtumaa saamaan minut pois tolaltani. Minä valitsen nyt tästä elämäni ajasta nauttimisen ja mahdollisuuksiin heräämisen.

Kenelläkään ei ole vastauksia onnelliseen elämään, mutta toisilla vain on taika lähestyä ongelmia eri näkökulmasta. Tämä on saavutettavissa kohtaamalla minkä tahansa tilanteen avoimin sydämin ja silmät apposen auki. Se mikä toimii itselläni kun olen ymmälläni, on myöntää mikä minua vaivaa, sitten otan askeleen takaisin päin keskittääkseni itseni, vedän syvään henkeä ja astun eteenpäin tietäen, että olen menossa oikeaan suuntaan.

Helpottaa myös, kun tarkastelee elämää positiivisesta näkökulmasta. Sen sijaan, että kun jotain putkahtaa esiin elämässäni ja heti luokittelisin sen ongelmaksi, yritän nähdä sen haasteena joka siirtää minut eteenpäin seuraavalle askelmalleni. Kuten Ryhmä aina sanoo: “Emme me voi ennustaa tulevaisuutta, koska te ette ole vielä kirjoittaneet sitä.” Valitsen pääseväni sillalle, joka kulkee tulevaisuuteeni ja rohkenen astua siltä tietäen, että tulen laskeutumaan loistavalle polulle edessäni.

Steve ja minä adoptoimme “tyttäriä” ympäri maailmaa matkustaessamme Lightworker-tapahtumiimme. Eräs tytär Belgiassa, Elke, on minulle erikoisen läheinen. Hän kirjoitti minulle äskettäin ja sanoi: “Seuraa tunteitasi ja sano ‘KYLLÄ’ tuntemattomalle ja luota Universumiin, että kaikki on täydellistä ja tulee vieläpä paremmaksi kuin aikaisemmin.” Kuinka opimmekaan lapsiltamme!

Monta kertaa ongelmat ja tapahtumat tulevat elämäämme ravistellakseen maailmaamme, siten pakottaen meidät keskittymään eteenpäin liikkumiseen. Kyllä, me voimme jäädä tuttuun ja turvalliseen mutta jos sen teemme, vähän ajan kuluttua elämänhalumme tylsistyy ja alamme tuntea itsemme lamaantuneeksi. Me olemme energistä elämänvoimaa ja meidän on jatkuvasti oltava liikkeessä. Kun otamme johdon missä tahansa tilanteessa, elämä alkaa virrata. Tämä ei tarkoita täydellistä johtamista, koska näin tekemällä me olemme jäykkiä ja joustamattomia, kykenemättömiä taipumaan tilanteen mukaan. Liikkumalla hengellisen varmuuden kanssa laittaa meidät johtamaan elämäämme. Kun meillä on yhteys hengelliseen itseemme tiedämme, että minkä suunnan sitten valitsemmekin, se on täydellinen valinta. Silloin meillä on täydellinen luottamus, että kaikki tapahtuu tietystä syystä ja tämä auttaa meitä kulkemaan elämän virran mukana. Ei se ole kaiken tiellemme tulevan hyväksymistä, vaan sen sijaan meille esiteltyjen valintojen katsomista ja sitten vastuun ottamista elämämme suunnasta. Sallimalla suunnitelma B:n meille avautuu aivan uusia mahdollisuuksia, joita emme ehkä olisi nähneet alkuperäisessä suunnitelma A:ssamme. Voimme nähdä nämä haasteet kirjanmerkkeinä elämän luonnollisessa avautumisessa kera mahdollisuuksien ymmärtää itseämme ja maailmaamme paremmin.

Sen tietäminen, että emme ole yksin minkään ongelman kanssa, on lohduttava ajatus. Joskus meistä tuntuu, että olemme ainoita jotka käyvät läpi jotain. Kurkottamalla perheen, ystävien ja muiden Valotyöläisten puoleen, me näemme että olemme kaikki niin yhteydessä toisiimme. Kuinka moni meistä tuntee suunnattomien muutosten tapahtuvan elämissämme? Huomaatko, et ole yksin! Yhdisty kaikkien ympärilläsi olevien kanssa ja näe, kuinka yhdessä me voimme saavuttaa ratkaisun mihin tahansa.

Meillä kaikilla on jokin motivaatio, joka ajaa meitä eteenpäin. Kyllä, joskus haluamme vetäytyä ja piiloutua nurkkaan hetkeksi kun elämä näyttää liian epävarmalta. On aivan ok viettää tätä yksinolon aikaa, kunhan vain et pidä sitä pakotienä. Maailmasta irti kytkeytymisen pitäisi olla tilapäinen tauko, joka sallisi sinun ryhmitellä uudelleen ajatuksesi. Tämä voi olla keskittämisen aikaa. Anna tämän nuorentumisen ajan siirtää sinua eteenpäin seuraavalle rajoittamattomien mahdollisuuksien askelmallesi.

Se mitä tunnen elämässäni näinä nopeasti muuttuvina aikoina, on sekoitus huolta ja innostusta. Kun en tiedä mikä tarkalleen on edessäni, olen levoton. Mutta kun tarkastelen elämää seikkailuna, olen innostunut. Ero huolen ja innostuksen välillä on minun havaintoni siitä kuinka minä tarkastelen mitä tahansa tilannetta.

Valitsen kaiken huolen vapauttamisen ja elämisen positiivisessa odotuksessa. Silloin elämä avautuu kaikkein innostavimmalla tavalla!

Rakkautta ja Valoa,

Barbara

 

Tekijänoikeusilmoitus:
Materiaalia käytettäessä tämä teksti liitettävä mukaan. Copyright 2004 Steve Rother. Tämä tieto on tarkoitettu levitettäväksi ja sitä saa vapaasti levittää, kokonaisuudessaan tai osittain, edellyttäen että tämä huomautus liitetään mukaan. Materiaalia saa käyttää sillä ehdolla, että kaikki oikeudet, sisältäen myös käännetyn materiaalin tekijänoikeudet, säilyvät alkuperäisellä tekijänoikeuden haltijalla. Lisätietoa Ryhmästä löytyy täältä: http://www.espavo.org tai soittamalla Lightworkeriin + 1 (702) 871 3317.
Kiitos, että autat levittämään Valoa!